Kesät Suomessa, talvet etelässä

”Olen 60-vuotias ja työskentelen hammaslääketieteen parissa. Kolme lastamme ovat kaikki jo lähteneet kotoa opiskelemaan ja koti alkaa tuntua hiljaiselta. Odotamme mieheni kanssa jo innokkaina lähestyvää oloneuvoksen aikaa.

Olemme pohtineet erilaisia vaihtoehtoja eläkepäiville. Talvi etelässä tuntuu nyt kaikkein houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, mutta meitä askarruttaa, mitä teemme omalle kodille ja saammeko rahat riittämään kaikkeen.

Yksi vaihtoehto rahoittaa etelässä asumista on vuokrata omaa Suomi-kotiamme matkailijoille, mutta siinä epäilyttää moni asia, esimerkiksi että onko se tarpeeksi hieno ja siisti sekä hyvin varusteltu. Ihmiset ovat nykyään aika kriittisiä kuluttajia. Ja mihin laittaa kaikki omat arvoesineet? Emme halua ottaa niitä mukaankaan.

Ystäväni tiesi vinkata, että minun kannattaisi ottaa yhteyttä Tiinaan ja Piaan BnB Palveluihin. He tulivat käymään ja kävimme käytännön asiat yhdessä läpi. Alkuun vuokrasimme kotiamme niinä viikonloppuina, kun olimme itse maalla. Nykyisin meillä asustaa matkailija aina silloin, kun olemme matkoilla.

Pia ja Tiina ottavat osansa vuokratuloista, mutta meille tämä sopii todella hyvin. Taidamme olla jo sen ikäisiä, että meitä ei kiinnosta siivota vieraiden ihmisten jälkiä tai valmistella asuntoa valmiiksi matkailijoita varten. Emmekä halua päivystää avainten kanssa. BnB Palvelun ihanat ammattilaiset hoitavat kaiken puolestamme. Tämä on mielestäni helpointa mahdollista lisäansiota!

Ensimmäinen pitkä etelänmatka odottaa meitä ensi vuonna. Aiomme olla puoli vuotta pois Suomesta ja sen ajan annamme Tiinan ja Pian hoitaa asuntomme lyhytaikaista vuokrausta. Suomi-kotimme pysyy tämän ajan kunnossa ja asuttuna sekä saamme rahat riittämään ulkomailla asumiseen. Aika huoletonta. Suosittelen lämpimästi muitakin kokeilemaan.”

Marjatta, Helsinki

Taloyhtiössämme ruvettiin puhumaan suuresta korjauksesta.

Pikkuhiljaa kun tietoa saimme lisää, ymmärsin että korjauksen kustannukset tulisivat paljonkin vaikuttamaan taloudelliseen tilanteeseeni. Kyllä sitä tämän ikäinen ihminen jo huolestuu kun en kuitenkaan enää ole työelämässäkään.

Kerroin asiasta ystävälleni. Kului viikko ja hän otti asian uudestaan puheeksi. Oli nimittäin saanut idean, joka sitten osoittuikin kerrassaan loistoideaksi. Asuntoni lyhytaikainen vuokraus olisi ratkaisu, jolla saisin kerättyä rahaa remonttiin. Vietänhän minä muutenkin osan aikaa mökilläni.

Kuitenkaan en minä eikä tämä ystävänikään ole kovin kummoisia internetin käyttäjiä ja pelkäsin jo koko homman tyssäävän siihen etten kertakaikkiaan oikein osaa hallinnoida hommaa. Siivotakin olisi pitänyt ja vastaanottaa vieraat.

Joka tapauksessa, sain sitten tietooni, että Bnb Palvelut Oy:n Tiina ja Pia hoitavat aivan kaiken puolestani. Hyvin huojentavaa minulle. Nyt olen mökillä ja kotini ansaitsee minulle rahaa koko ajan. Jos pistäydyn kaupunkiin välillä, ilmoitan vain siitä, niin silloin ei tule vieraita.

Muru 70 v